Uutuustuotteet

Vuoden 2023 näyttelyyn ilmoitettiin noin 70 uutuustuotetta. Kaikki uutuustuotekisaan osallistuneet saavat tapahtumassa UUTUUS-tarran ja voittajat kulta- ja hopeamitalistiplakaatit sekä kunniamaininnan saaneet omat plakaattinsa. Tutustu tuotteisiin jo ennakkoon.

Kultamitalisti: DeLavalPlus Käyttäytymisanalyysi

Kultamitalistiksi raati on valinnut DeLaval Plus Käyttäytymisanalyysin (DeLaval). DeLavalPlus Käyttäytymisanalyysi on ensimmäisiä aidosti tekoälyä hyödyntävistä maataloustuotannon ohjausjärjestelmistä. Se mahdollistaa karjakohtaisen ja koko karjapopulaatiota koskevan tiedon kerryttämisen ja tiedosta oppimisen. Tästä syystä raati päätti palkita sen kultamitalilla.

Järjestelmä hyödyntää tekoälyä lehmien kiimojen sekä terveysongelmien havaitsemisessa ja mahdollistaa lehmien sijainnin määrittämisen. Se mahdollistaa optimaalisen siemennysajankohdan määrittämisen sekä märehtimisen ja syömiskäyttäytymisen laskennan ja palauttaa nämä tiedot yrittäjille käyttökelpoisessa muodossa.Järjestelmän korvatägissä käytetään uusinta RTLS-tekniikka. Sen ansiosta saavutetaan korkeampi tarkkuus ja lehmästä voidaan kerätä enemmän tietoa. Tuotteessa on reaaliaikainen paikannus 2,2 sekunnin välein. Paremmasta suorituskyvystään huolimatta, tägin energiankulutus on matala, mikä parantaa akun kestoa. Automatisoidun eläinten seurannan ansiosta, voidaan eläinten seassa kulkemista vähentää ja keskittää huomio juuri niihin eläimiin, jotka sitä tarvitsevat.

Hopeamitalistit:

Multiva eCerex 600 (Dometal)

Multiva eCerex 600 (Dometal) on uusi pneumaattinen kylvölannoitin, jossa yhdistyvät moderni ja monipuolinen ohjainjärjestelmä ja kylvötarkkuus sekä suuri kylvökapasiteetti. Raati arvosti erityisesti uutuuden monipuolisuutta ja sitä, miten se helpottaa viljelijöitä entistä monimuotoisemman viljelyn toteuttamisessa. Koneessa on neljä säiliötä, joten samalla ajokerralla pystytään kylvämään ja lannoittamaan erittäin monipuolisesti. Isobus-ohjainjärjestelmä mahdollistaa paikkatietoon perustuvan määrän säädön kolmelle eri materiaalille. FlowControl toiminnon avulla ajourat voidaan valita kattavasti ja joustavasti eri ruiskuleveyksille. SeedPilot Air- ohjaimella eri rivivälien ja ajouraleveyksien valinta onnistuu nopeasti. Section Control-toiminnolla voidaan katkaista tai aloittaa syöttö koko koneen työleveydellä tai kiiloissa kahdeksan lohkon avulla. Näin vähennetään päällekkäisajoa ja vähennetään panosmenekkiä.

M-TRACE (Tracegrow)

M-TRACE (Tracegrow) on erittäin konsentroitu nestemäinen mangaanisulfaatti, joka kierrätetään kotimaisista teollisuuden sivuvirroista kierrätysprosessin avulla. Tuotteella on n. 60 % alhaisempi hiilijalanjälki kuin perinteisellä tavalla valmistetuilla. Raati arvosti sitä, että tuote on monikäyttöinen kierrätystuote viljelijöille ja sitä voidaan käyttää myös teollisessa lannoitetuotannossa.Tuote on käyttövalmis lehtilannoitteena, sopii siementen peittaukseen tai kiinteiden lannoitteiden peittaukseen. Suomessa on tyypillisesti mangaaniköyhä maaperä, jolloin mangaanisulfaatti on merkittävä lisä hyvän sadon saamiseksi.

Nanoboost (EOD)

Nanoboost (EOD) stabiloi korkean happipitoisuuden käsiteltävään kasteluveteen nanokuplina. Nanokuplat ovat erittäin pieniä ja näkymättömiä kuplia. Happikaasu kerätään ilmasta, jolloin laitteiston tekninen tehokkuus on erittäin korkea. Raati arvostaa uuden teknologian käyttöä tuotannon tehostamiseen sekä tuotteen energiatehokkuutta. Kasvien juuristo hyötyy korkeasta happipitoisuudesta ja yhteisvaikutuksena juuristossa elävän mikrobiston kanssa kasvien kasvu ja ravinteiden käyttö tehostuu. Kasviterveyden parantuessa myös perinteisten kasvinsuojeluaineiden käyttötarve vähenee. Tuote säästää sähköä merkittävästi verrattuna perinteisiin ilmapumppuihin, joissa energiasta noin 80 % menee typpikaasun pumppaamiseen. Nanoboost kerää happikaasun ilmasta ja lisää sen veteen.

Kunniamaininnat: 

KUHN VBP 7160 -yhdistelmäpaalain (Lantmännen Agro)

 i-DENSE järjestelmän avulla paalikammiossa on kokoajan optimaalinen paine ja näin säästetään konetta ja saadaan tehtyä laadukkaampia ja tiiviimpiä paaleja kuin ennen.

LaTo-palvelu (Kiertoravinne)

Nestemäisen lannoitteen toimitussopimus, jolla viljelijälle varmistetaan lannoitteen saatavuus ja kiinnitetään hinta kolmen vuoden aikajaksolle. Palvelu vähentää viljelijän liiketoimintariskejä, joita voi syntyä lannoitemarkkinan epävakauden vuoksi.

Maatilan riskienhallinta pilvipalvelu Maatila-RH (Luonnonvarakeskus)


Maatila-RH:n Pro Pilvipalvelut ohjelmassa pääsee tekemään maatilan kokonaisvaltaista riskiarviointia.

Lue tästä Käytännön Maamies messuopas

UUTUUSTUOTTEET 2023

Forester metsäkuormaimet ja kärryt / Koivumäki-Yhtiöt Oy

Osastonumero E200

Uutuus Suomessa

Lacotec viljamylly / Haka Center Oy

Lacotec viljamylly

Osastonumero C150

Tuotetta ei ole esitelty missään aikaisemmin, merkittävä maataloudelle – tuotteella voidaan jauhaa myös tuore vilja, perinteisesti vilja on pitänyt ensin kuivata.
Tätä kautta säästetään kuivaukseen käytettävää energiaa ja sitä kautta ympäristöä – voidaan käyttää myös sähköllä.

Axxer Energiakourat / E-P:n Kone ja Tarvike Ky

Axxer Energiakourat


Osastonumero C850

Energiapuun harvennukseen kätevät energiakourat.

Piko / E-P:n Kone ja Tarvike Ky

Piko

Osastonumero C850

Kaikenlainen klapien teko. 

Farmi / E-P:n Kone ja Tarvike Ky

Farmi

Osastonumero C850

Farmi tuotteisiin kuuluu Metsäyhdistelmät hakkurit ja vinnsit. 

Joskin / E-P:n Kone ja Tarvike Ky

Joskin

Osastonumero C850

Joskin tuotteet maansiirtokärryt, lietevaunut, viljakärryt yms.

Nardi / E-P:n Kone ja Tarvike Ky

Nardi

Osastonumero C850

Nardi puimurin pöytävaunun kuljetuskärry, valmistusmaa Italia.

Maatilan riskienhallinta pilvipalvelu (Maatila-RH) / Luonnonvarakeskus

MR

Osastonumero C340

Maatilan riskienhallintaan on tuotettu uusi sähköinen työkalu Maatila-RH:n Pro Pilvipalvelut ohjelma. Tältä sivulta pääset sähköisen ohjelman avulla tekemään oman maatilasi kokonaisvaltaista riskiarviointia. Klikkaa ”luo uusi tunnus” ja kirjoita tunnuksesi heti muistiin. Tunnus on jokaiselle henkilökohtainen tunnus, joka on ainoastaan tunnuksen luoneen henkilön tiedossa. Myöhemmin voit myös tehdä ohjelman sisällä tunnukseen oman salasanan. Oheinen maatilan riskikartta näyttää Maatila-RH- työkalun riskitekijöiden sisällysluettelon. Maatilan ulkopuoliset riskitekijät eivät kuuluneet tämän hankkeen aihepiiriin ympäristöriskejä lukuunottamatta, jotka osaltaan sisältävät myös sisäisiä riskitekijöitä. Kunkin osa-alueen tarkempi sisällys löytyy kunkin osion omalta sivulta. Päivitetty sähköinen Maatila-RH – riskienhallintatyökalu on tehty Luonnonvarakeskuksen Fasari– hankkeessa ja ohjelman on tuottanut turvallisuusjohtamisen järjestelmiin ja riskienhallintaan erikoistunut Pro Pilvipalvelut. Hanketta rahoitti Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.

Nestor – Todella satoisa keskimyöhäinen kaura / Peltosiemen Oy

Nestor

Osastonumero C141

Nestor on keskimyöhäinen, erittäin satoisa kaura. Sen kasvuaika on 99 päivää hätyytellen kuitenkin muun muassa 1–2 päivää myöhäisempien lajikkeiden kuten Scottyn satotasoa. Nestorin sadon suhdeluku on 123 mittarilajike Niklakseen nähden. Nestorilla on kokeissa havaittu lakoa vain 11,7 %, mutta erityisesti rehevillä mailla korrensääteen käyttö on suositeltavaa ottaen huomioon Nestorin suuri satopotentiaali. Nestor on tasapainoisen laadukas lajike: sen tuhannen siemenen paino on noin 40 g ja hehtolitrapaino on korkea. Lajitteluaste on samaa luokkaa kuin Luukaksella. Nestorin lehtilaikun kestävyys on erittäin hyvä. Nestor sopii viljelyyn I-III-vyöhykkeille. Nestor sopii viljelyyn kaikille maalajeille, mutta on parhaimmillaan savi- ja kivennäismailla. Nestor sopii niin elintarvike- ja vientikauran kuin rehukaurankin tuotantoon. Peltosiemen laskee Nestorin kauppaan KoneAgriassa 2023.


Winx – Sakoluvultaan ja jyväkooltaan mainio päätyypin kevätvehnä Winx  / Peltosiemen Oy

Winx

Osastonumero C141

Winx edustaa päätyypin ja myöhäisten kevätvehnien satokärkeä, mutta kasvuaika on kuitenkin sopiva (104,5 vrk). Kasvuaika on sama kuin Demonstrantilla, mutta satotaso on huomattavasti korkeampi. Sadon suhdeluku Winxillä on Demonstrantiin nähden 111. Lakoprosentti on 10,2 %. Winx on laadukas lajike: sillä on erittäin iso jyvä (44,0 g), hehtolitrapaino on korkea ja sakoluku on yli 240. Winx soveltuu niin mylly- kuin rehuvehnänkin tuotantoon. Peltosiemen laskee Winxin kauppaan KoneAgriassa 2023.

KWS Thalis – Aikaisehko ja laadukas kaksitahoinen ohra / Peltosiemen Oy

KWS

Osastonumero C141

KWS Thalis on erittäin satoisa kaksitahoinen ohra. Sen kasvuaika on 94 päivää. KWS Thalis on huomattavasti aikaisempi kuin moni muu saman satoisuusluokan ohra. Satotaso on samaan kasvuaikaluokkaan kuuluvaan Fandagaan nähden kuusi prosenttiyksikköä korkeampi. KWS Thaliksen korsi on vankka: lakoa on havaittu vain 6,7 %. KWS Thaliksen jyväkoko on erittäin suuri, 51,1 g. Myös sen hehtolitrapaino on erittäin korkea. Lajitteluaste on 95,2 % ollen yksi lajikkeiston parhaimmista. KWS Thalis soveltuu rehu- ja tärkkelysohran tuotantoon. KWS Thalis on mallasohrakandidaatti. Peltosiemen laskee KWS Thaliksen kauppaan KoneAgriassa 2023.

Sting – erittäin satoisa ja suurijyväinen kaksitahoinen ohra  / Peltosiemen Oy

Sting

Osastonumero C141

Sting on erittäin satoisa keskimyöhäinen kaksitahoinen ohra. Stingin kasvuaika (96,4 vrk) on samaa luokkaa kuin esimerkiksi Harbingerilla ja Briennellä. Stingin satotaso on varsin korkea, esimerkiksi RGT Planetiin nähden satoero on virallisissa lajikekokeissa ollut yli 500 kg/ha. Stingin korsi on kaikkein satoisimpien myöhäisten kaksitahoisten parhaimmistoa. Lakoa on havaittu vain 5,9 %. Stingin kauppalaatu on erinomainen. Sen jyväkoko on selvästi virallisten lajikekokeiden suurin, tjp on lähes 60 grammaa. Myös sen hehtolitrapaino on keskimääräistä korkeampi. Lajitteluaste on 95,0 % ollen yksi lajikkeiston parhaimmista. Stingillä on hyvä taudinkestävyys. Verkkolaikun verkkotyyppiä on esiintynyt virallisissa lajikekokeissa hyvin vähän, laikkutyyppiäkin varsin vähäisesti. Härmää ei ole kokeissa havaittu ja rengaslaikkua sekä tyvi- ja lehtilaukkua muihin lajikeisiin nähden on esiintynyt keskimääräisesti. Sting soveltuu rehu- ja tärkkelysohran tuotantoon. Sting on mallasohrakandidaatti. Peltosiemen laskee Stingin kauppaan KoneAgriassa 2023.

Embla – markkinoiden satoisin kevätvehnä / Peltosiemen Oy

Embla

Osastonumero C141

Embla on kevätvehnälajikkeiston kirkkaasti satoisin lajike. Sen sadon suhdeluku on mittarilajike Demonstrantiin nähden 115. Embla on myöhäinen (107,6 vrk), mutta esimerkiksi Cornettoa päivän aikaisempi. Lakoa Emblalla on esiintynyt 12,5 %. Emblan jyvä on erittäin iso, 44,2 g ja myös hehtolitrapaino on korkea. Erityismaininnan saa sakoluku, joka on hyvin korkea: 261. Emblassa yhdistyvät siis huippulaatu ja erittäin korkea satotaso. Embla soveltuu niin mylly- kuin rehuvehnänkin tuotantoon. Peltosiemen laskee Emblan kauppaan KoneAgriassa 2023.

Balder – kovasatoinen rehuherne / Peltosiemen Oy

Balder

Osastonumero C141

Balder on keltasiemeninen rehuhernelajike. Balder on kasvuajaltaan mittarilajike Astronautea kaksi päivää aikaisempi (98,8 vrk), mutta selvästi satoisampi: Balderin sadon suhdeluku on 108. Balderin varrenlujuus on samaa luokkaa Astronauten ja Eson kanssa, lakoa on havaittu noin 30 %. Balderin siemenkoko (289 g) on samaa luokkaa kuin Esolla. Tuhannen siemenen paino on hieman alhaisempi kuin Astronautella tai Ingridillä. Valkuaistaso Balderilla on korkea ja suuren satopotentiaalin myötä sen valkuaissato nousee virallisissa lajikekokeissa ainoana yli 1000 kg:n / ha.

DeLaval Plus Käyttäytymisanalyysi / DeLaval

Deval

Osastonumero D110

Delaval Plus Käyttäytymisanalyysi hyödyntää tekoälyä lehmien kiimojen sekä terveysongelmien havaitsemisessa ja mahdollistaa lehmien sijainnin määrittämisen. DeLaval Plus Käyttäytymisanalyysi on uusin maatilan hallintatyökalu, joka käyttää data-antureita tallentamaan jokaisen eläimen käyttäytymistä, analysoi jokaisen lehmän tiedot tekoälyn avulla ja auttaa maidontuottajia tunnistamaan sairaat sekä kiimassa olevat lehmät. DeLaval Plus Käyttäytymisanalyysi on saatavilla kahtena eri vaihtoehtona. DeLaval Plus Käyttäytymisanalyysi BA200 -järjestelmä seuraa ja analysoi lehmien kiimakäyttäytymistä, märehtimistä ja syöntiä. BA300 järjestelmäksi laajennettuna voidaan seurata myös lehmien sijaintia navetassa, mikä helpottaa niiden lehmien löytämistä, jotka tarvitsevat huomiota. Päivittäiset päivitykset ja reaaliaikainen tieto, ovat käytettävissä niin DelPro FarmManagerissa kuin älypuhelimien Companion sovelluksessa, mikä auttaa tuottajia hallitsemaan työlistojaan tehokkaammin ja tuloksellisemmin. Järjestelmä hyödyntää uusia DeLaval Biosensors korvatägejä, jotka kommunikoivat automaattisesti navetan eri osissa sijaitsevien ankkureiden kanssa. Data jaetaan tekoälymallimme DeLaval DeepBlue:n kanssa ja se analysoi tiedot lehmien käyttäytymis- ja toimintomalleja hyödyntäen. Järjestelmä tarjoaa huippuluokan kiimojen havaitsemisen, optimaalisen siemennysajankohdan määrittämisen sekä märehtimisen ja syömiskäyttäytymisen laskennan ja palauttaa nämä tiedot tuottajille käyttökelpoisessa ja helppolukuisessa muodossa, jotta he voivat tehdä parempia, nopeampia ja tarkempia päätöksiä.

KUHN VBP 7160 - yhdistelmäpaalain / Lantmännen Agro Oy

KUHN

Osastonumero A100

KUHN VBP 7100 -sarja tuo pyöröpaalaukseen uuden standardin. Luotettavaa huippulaatuista suorituskykyä kaikissa olosuhteissa. Nämä paalaimet tarjoavat erittäin tiukkoja paaleja, suuren kapasiteetin ja maksimaalisen käyttöiän rehutyypistä ja vuorokaudenajasta riippumatta. VBP 7100 -sarjan paalaimet pystyvät siihen mihin muut eivät. Uudistetun 3 rivisen roottorin myötä koneen kapasiteetti on jopa 30 t/tunnissa. Markkinoiden nopein paaliportti, jossa 4 sekunnissa paali on poistettu ja paali portti suljettu uudelleen, lisäävät entisestään koneen tehokkuutta.

KUHN i-DENSE: KUHN i-DENSE järjestelmä säätää paalauspaineen automaattisesti eri rehutyyppien ja olosuhteiden mukaan ilman kuljettajalta vaadittavia toimenpiteitä. Koneen kaksoiskiristysvarsilla luodaan paalille optimaalinen kireys. Etukiristysvarsi luo paalille optimaalisen aloituskammion ja takaa hyvän paalin muodostuksen kaikissa olosuhteissa, kun taas takakiristysvarsilla saadaan aikaiseksi kivikovia paaleja. i-DENSE järjestelmän ansiosta paalauspaine on aina olosuhteeseen nähden optimaalinen ja näin rasitetaan konetta vähemmän ja säästetään polttoainetta. Järjestelmän avulla saadaan tehtyä mm. olki-paaleja, joiden tiheys on jopa 140 kg/m3.

Muovisidonta: KUHN-muovisidonnan valinta käyttää 750 mm vakiomuovirullia tarjoavat käyttäjille kustannustehokkuutta ja käyttömukavuutta. Sidontamuovin esikiristysmahdollisuus 70 %, venyttää muovin paalin pinnalle kuminauhan lailla. Paalin pinnasta tulee tiukka ja samalla pusketaan paalista ilmaa ulos, mikä nopeuttaa paalin säilömisprosessia. Muovirullasta saadaan siis 70 % enemmän muovia ja paalirehun laatu paranee.

3D – käärintä ja Intelliwrap: 3D – käärinnässä muovia levitetään ensin paalin nurkkiin ja kylkiin, minkä ansiosta paalista saadaan vielä puskettua ilmaa ulos, parannetaan paalin muotoa ja suojataan herkimmät paikat eli nurkat. Intelliwrap järjestelmän avulla käärinnässä pystytään tekemään myös pariton määrä kerroksia. Muovin määrä voidaan siis säätä juuri oikeaksi paalatun sadon ja varastointiajan mukaan ja näin mahdollisesti säästää muovia.

MUSTANG-AGRO MD 200 HS maansiirtokärry / Kauhavan Kone ja Metalli- SR-tuote Oy

Mustanfg

Osastonumero A560

Mustang-Agro traktori vetoiset kärryt. Löytyy maansiirtokärryt, konelavetit, viljakärryt ym.

BioNutria Opti XL / Tuottaja: BioNutria Danmark ApS, maahantuoja: ANP Arctic Nature Product OY

bionutria

Osastonumero C129

Luomutuotantoon hyväksytty lehtilannoite joka sisältää kaikki välttämättömät mikroravinteet ja hivenaineet. Käytetään ennaltaehkäisevänä hoitona ravinteiden puutetta vastaan sekä laatu ja tuottotappiota vastaan. BioNutria Opti XL on laajin markkinoilla oleva mikroravinneseos.

Fortis ECO 2500 tankkausasema / INFRALINE Finia Oy

fortis

Osastonumero U40

Uusi tankkausasema / farmisäiliö 2500 L kokoluokkaan, varustettu vakiona kuivuriliittimellä. Uuden muotoilun ja rakenteen ansiosta hintataso on -20% edullisempi kuin aiemmissa vastaavissa malleissa. Täydellinen varustelu konetankkaukseen, kuivurikäyttöön sekä tankkiauto täyttöön.

Kärcher HD 10/25 -kylmävesipesuri / Kärcher Oy

kärcher

Osastonumero A664

Tehokas, kompaktiin kokoon pakattu kylmävesipesuri, joka kykenee 250 baarin maksimipaineeseen ja vedentuottoon 1000 l/h.

Bio pH-control / Tuottaja: BioNutria Danmark ApS, maahantuoja: ANP Arctic Nature Product OY

bio ph

Osastonumero C129

PH-ta alentava tuote joka sisältää kiinnite aineen, pisaranlevitys aineen ja imeytymistä edistävän aineen. Tanskalaisissa kokeissa Glyfosaatin käyttömäärän on pystytty puolittamaan samalla tuloksella.

Taurus Pro Start / Oy Feedex Ab

Taurus

Osastonumero D331

Kotimainen Taurus Pro Start on uudenlainen prestarter-rehu vasikoiden alkukasvatukseen;se sisältää sekä kypsennettyä maissia että rehupellettiä. Se on tarkoitettu käytettäväksi ensimmäisistä elinpäivistä juottokauden ajan.Tarkkaan valitut raaka-aineet tukevat pienen eläimen kasvua ja ruoansulatuksen kehitystä. Vastasyntynyt vasikka on periaatteessa yksimahainen ja on tärkeää saada pötsi kehittymään mahdollisimman nopeasti, jotta se voi hyödyntää märehtijänä annetun ravinnon tehokkaasti ja muuttaa sen kasvuksi ja maidoksi. Kahden erilaisen tekstuurin yhdistäminen samassa tuotteessa stimuloi pötsin kehitystä samalla, kun se antaa kaikki tärkeät ravintoaineet kasvuun.

Taurus Pro Start sisältää höyrykypsennettyä, valssattua maissia. Autoklaavilinjalla käsitelty maissi on sulavampaa ja sen karkea pinta edistää pötsin kehitystä tehokkaasti. Samaa tulosta ei saada käyttämällä kypsentämätöntä maissia. Taurus Pro Start -rehuseos muodostuu tästä käsitellystä maissista sekä perinteisestä rehupelletistä. Rehupelletti sisältää mm. höyrykypsennettyä ohraa, jolloin sekin saadaan mahdollisimman hyvin sulavassa muodossa kehittyvälle ruoansulatukselle. Paras teho saadaan antamalla Taurus Pro Start -rehua neljän ensimmäisen elinviikon aikana. Vaihto seuraavaan väkirehuun tulisi tehdä mieluiten viikko ennen juoton lopettamista.

Tuotteeseen on lisätty myös monta rehuteknologiaa;- hyvin imeytyvät Sel-Plex -orgaaninen seleeni sekä Bioplex-hivenainekelaatit,
- Bio-Mos vahvistaa vasikan vastustuskykyä sekä normalisoi suolen mikrobikantaa taistellen patogeenejä vastaan,
- Mycosorb A+ -toksiinisitoja vähentää hometoksiinien aiheuttamia ongelmia,
- B-vitamiinit edistävät vasikan kasvua ja parempi kasvu edistää parempaa maidon- ja lihantuotantoa.
Rehu on valmistettu Feedexin Kolpin rehutehtaalla.

Klapikoneen syöttöpöytä / Koivumäki-Yhtiöt Oy

klapi

Osastonumero E200

Tukinsyöttöpöytä

Tuomas – lujakortinen ja satoisa monitahoinen ohra / Peltosiemen Oy

tuomas

Osastonumero C141

Tuomas on markkinoilla olevista monitahoisista ohrista toiseksi satoisin heti Marian jälkeen. Aukustin ollessa mittarina Tuomaksen sadon suhdeluku on 112. Tuomas on keskimyöhäinen ohra, sen kasvuaika on 88,7 päivää. Tuomaksen korsi on hieman keskimääräistä pidempi, mutta silti erittäin vahva. Sillä ei ole havaittu lakoa lainkaan virallisissa kokeissa eikä Borealin jalostajankokeissa. Pitkä korsi on eduksi poutivissa olosuhteissa. Tuomaksen jyväkoko on monitahoiseksi ohraksi erittäin suuri, 47,3 g. Myös hehtolitrapaino on korkea. Lajitteluaste on erinomainen ollen monitahoisten ohrien parhaimmistoa. Tuomaksen kokonaistaudinkestävyys on melko hyvä. Verkkolaikun, ohran tyvi- ja lehtilaikun sekä härmän kestävyydet ovat keskimääräisiä. Rengaslaikunkestävyys on keskimääräistä parempi. Tuomas sopii viljeltäväksi vyöhykkeillä I-IV. Tuomas viihtyy parhaiten eloperäisillä mailla, mutta tuottaa hyvin satoa myös savi- ja karkeilla kivennäismailla. Tuomas soveltuu rehu- ja tärkkelysohran tuotantoon. Peltosiemen laskee Tuomaksen kauppaan KoneAgriassa 2023.

Maria - erittäin satoisa monitahoinen ohra / Peltosiemen Oy

maria

Osastonumero C141

Maria on virallisten kokeiden satoisin markkinoilla oleva monitahoinen ohra. Aukustin ollessa mittarina Marian sadon suhdeluku on 117. Esimerkiksi samaa kasvuaikaluokkaa edustavan Kaarlen suhdeluku on 106. Marian kasvuaika on 90,8 päivää. Marian korsi on keskimittainen ja korrenlujuus on kohtalaisen hyvällä tasolla lakoprosentin ollessa hieman alle 10 %. Marian korsi on selvästi lujempi verrattuna suosittuun Toriaan, jonka Maria Peltosiemenen valikoimassa korvaa. Marian jyväkoko on monitahoiseksi ohraksi huomattavan suuri, 48 g. Se yltää jyväkoollaan useiden kaksitahoisten ohrien tasolle. Myös Marian hehtolitrapaino on korkea. Lajitteluaste on monitahoisten parhaimmistoa yltäen lähelle 90 prosenttia. Maria soveltuu rehu- ja tärkkelysohran tuotantoon. Marian kestävyys ohran tärkeintä kasvitautia eli verkkolaikkua vastaan on selvästi keskimääräistä parempi. Rengaslaikkua sekä tyvi-ja lehtilaikkua Marialla on esiintynyt virallisissa lajikekokeissa keskimääräisesti, härmää minimaalisesti. Kokonaisuutena Marian taudinkestävyys on erittäin hyvä. Marian satotaso on monitahoisten ohrien kärkeä kaikilla maalajeilla. Maria sietää melko hyvin myös lievää maan happamuutta ja se sopii hyvin lähes koko monitahoisen ohran viljelyalueelle. Kasvuaika rajoittaa Marian viljelyä lähinnä IV-vyöhykkeellä. Peltosiemen laskee Marian kauppaan KoneAgriassa 2023.

Wieska W16HT hiekoituskauha / NY-TEK Oy

wieska

Osastonumero E140

Ensiesittelyssä uudet Wieska hiekoituskauhat. Saatavilla kaksi kokoluokkaa; 

W16HT
* tilavuus 1650L
* leveys 250cm / hiekoitusleveys 230cm
* paino 630kg (ilman sovitetta)

W10HT
* tilavuus 1000L
* leveys 215cm / hiekoitusleveys 195cm
* paino 480kg (ilman sovitetta)

Telasyöttö. Optimoitu hiekoituskuvio varmistaa tasaisen hiekoitusjäljen. Soveltuu;hiekalle, soralle ja myös tiesuolalle pölynsidontaan.

Vakiovarusteena: murskainakseli, irroitettavat seulatangot.

Kestävä pulverimaalaus. Pultattavat kuormainsovitteet.

GANTERUD-nostoapuvälineet / Talhu Oy

ganterud

Osastonumero D716

GANTERUD -nostoapuväline on luotettava ja tehokas ratkaisu raskaisiinkin nostotarpeisiin. Ruotsalaisen Ganterud Lifting Solutions -tuoteyhtiön kehittämät tehokkaat ja luotettavat GANTERUD -nostojärjestelmät on suunniteltu helpottamaan materiaalinkäsittelyä ja parantamaan kannattavuutta rakennus- ja konepajateollisuudessa.
GANTERUD -nostoapuvälineistä löytyy monipuoliset vaihtoehdot, jotka sopivat sekä kevyiden että raskaampien kuormien vaaitukseen, kääntöön ja käsittelyyn kauko-ohjauksella. Kestävien ja helppokäyttöisten GANTERUD-nostoapuvälineiden avulla nostoaika ja odotusaika lyhenevät huomattavasti, jolloin säästät aikaa sekä kustannuksia.

M-TRACE / Tracegrow

mtrace

Osastonumero D510

M-TRACE on mullistava, erittäin konsentroitu nestemäinen mangaanisulfaatti, joka kierrätetään kotimaisista teollisuuden sivuvirroista ainutlaatuisen kierrätysprosessimme avulla. Tuotteella on n. 60% alhaisempi hiilijalanjälki kuin perinteisellä tavalla valmistetuilla. Sato saa erittäin runsaasti hivenaineita ja edistää samanaikaisesti ympäristön vastuullisuuden periaatteita.

Tuote on todella monikäyttöinen, se on käyttövalmis lehtilannoitteena, sopii siementen peittaukseen tai kiinteiden lannoitteiden peittaukseen.

M-TRACE on sulfaattipohjainen tuote
• Täysin vesiliukoinen
• Erinomainen sekoittuvuus
• Ei tuki ruiskuja ja suodattimia
• Käyttäjäystävällinen
• Luomuhyväksytty

Karko LV17Hydro / KK-Module Oy

karko

Osastonumero C710

Tämä uusi ja järeä Karko LV17Hydro levitysvaunu on suunniteltu sinulle jolla levitysmäärät ovat suuria ja haluat pitää pellot kunnossa!
Vaunussa on Karkon LV mallisarjan levitysvaunuista tuttuun tyyliin tarkoin harkitut toteutukset pienillä viilauksilla. Totuttuun LV mallisarjaan verrattuna suurimpina muutoksina on tullut alustan hydraulinen jousitus, entistä suurempi rengastus ja purkupumpun tehokkuus.
Hydraulisen jousituksen ansiosta vaunu on entistäkin vakaampi vetää. Maanpinnan muotojen ”seuraaminen” mäkisissä olosuhteissa on parantunut suuremman akselien välisen liikevaran ansiosta. Hydraulisen jousituksen myötä vaunuun on mahdollista asentaa jopa 2m korkea ja 0,9m leveä rengastus.
Lietevaunumme on aina rakennettu urakointi käyttöön, tämä tarkoittaa sitä, että kaikki rakenteet ja materiaalit on huolella valittu ja suunniteltu. Lietevaunussa kiinnitämme ennen kaikkea huomiota käyttömukavuuteen kestävyyteen ja laatuun. Kaikissa tuotteissamme käytännön testaus, kokemus ja yhteistyö on tärkein osa laatua ja jatkuvaa kehitystä.

Wieska W253L lumilinko / NY-TEK Oy

wieskalumilinko

Osastonumero E140

W253L lumilinko laajentaa Wieska lumilinko mallistoa kevyempään ja edullisempaan hintaluokkaan. Kone soveltuu hyvin esimerkiksi maatilan tai muun traktorin omistajan omaan käyttöön, traktori kokoluokkaan 60-90hp. 

EnvitecVisio / Envitecpolis Oy

envitecvisio

Osastonumero D526

EnvitecVisio on digitaalinen alusta alkutuotannon maatilakohtaisten ympäristötarkastelujen, kuten hiililaskentojen, toteuttamiseen, tila- ja elintarvikeyrityskohtaiseen tulosraportointiin sekä lähtötieto- ja laskentadatan hallintaan ja analysointiin. EnvitecVisio mahdollistaa säännöllisen ja laadukkaan tilakohtaisen tiedon keräämisen suureltakin tilamäärältä ilman, että laskennan tarkkuus heikkenee. Laskennan tarkkuus on riittävä elintarvikeyrityksen viestintään, tuotekohtaisten hiilijalanjälkien laskentaan tai tieteeseen pohjautuvien tavoitteiden (SBT) asettamiseen ja seurantaan.

FimusKraft Bioenergy Plant FKBP / Fimuskraft Oy

fimus

Osastonumero D621

Enemmän kuin biokaasua! Täysin automatisoitu FimusKraft Bioenergy Plant (FKBP) on uuden tyyppinen vaakasuuntaista biofermentoriteknologiaa hyödyntävä laitos, jolla voidaan muuttaa biojätettä energiaksi, lannoitteiksi ja arvokkaiksi raaka-aineiksi.

Zabiel lautasmuokkain / Koivumäki-Yhtiöt Oy

zabiel

Osastonumero E200

Uutuus Suomessa

Japa 405 / TP Silva/Japa

japa405

Osastonumero U56

Polttopuukone

LaTo-palvelu / Kiertoravinne Oy

lato

Osastonumero C418

Nestemäisen lannoitteen toimitussopimus, jolla viljelijälle varmistetaan lannoitteen saatavuus ja kiinnitetään hinta kolmen vuoden aikajaksolle. Kyseessä on uudenlainen palvelumalli lannoitteiden myyntiin ja toimitukseen.

Maituri 15000 / Lantmännen Agro Oy

maituri15000

Osastonumero A100

Maituri-sarjan tehokkain rehu, uusi Maituri 15000, takaa huipputuotokset ja energian riittävyyden suurillakin maitotuotoksilla. Rehun avulla nykylehmän geneettinen potentiaali saadaan näkyviin entistä useammalla tilalla. Fraktioitu rasva rehussa nostaa maidon rasvapitoisuutta, ja propyleeniglykoli tarjoaa lehmille nopeasti imeytyvää energiaa. Rehun sisältämät orgaaniset hivenaineet edistävät lehmien hedelmällisyyttä ja terveyttä. Uusi Maituri 15000 on täydellinen valinta niin robottilypsytiloille kuin perinteisemmillekin tavoilla rehua tarjoaville tiloille. Lue lisää täältä: https://kauppa.lantmannenagro....


Ternitutka - uusi digityökalu Brix-arvon kirjaamiseen / Lantmännen Agro Oy

ternitutka

Osastonumero A100

Ternitutka Brix-seuranta on uusi digityökalu ternimaidon vasta-ainepitoisuutta kuvaavan Brix-arvon kirjaamiseen. Tiedot ovat tallessa, ja niitä voi tallentaa ja tarkastella puhelimella, tabletilla ja tietokoneella. Tarvittaessa käyttäjä voi tulostaa Brix-kirjanpidon. Kun eläin on poikinut ja vasikan ensijuotosta huolehdittu, Ternitutkaan kirjataan Brix-arvo, maidon määrä, poikimakerta, päivämäärä ja muita tietoja. Voit ostaa Ternitutkan asiakkuusvastaavaltasi tai suoraan verkkokaupasta, jolloin palvelun saa heti käyttöön. Lue lisää https://www.lantmannenagro.fi/...

Maituri Hero ilmastorehu /  Lantmännen Agro Oy

maiturihero

Osastonumero A100

Ilmastorehu Maituri Hero vähentää lypsylehmien metaanipäästöjä. Maituri Heron koostumus perustuu kotimaisissa tutkimuslaitoksissa tehtyihin kokeisiin, joissa kaura sekä rypsin öljymäinen rasva ovat pienentäneet metaanin tuotantoa maitolitraa kohden. Uutuusrehu sisältää kauran lisäksi kuorittua kauraa, rypsin rasvahappoja, elintarviketuotannon sivutuotteita sekä terveyden kannalta oleelliset hivenaineet, vitamiinit ja kivennäiset. Kokemukset uuden ilmastorehun käytöstä tilatasolla ovat olleet varsin positiivisia.

Myco-Melli homesieppari / Lantmännen Agro Oy

mycomelli

Osastonumero A100 

Myco-Melli on uusi rakeinen täydennysrehu mykotoksiinien eli hometoksiinien aiheuttaman riskin vähentämiseen naudoille. Myco-Mellin sisältämä bentoniitti sitoo tehokkaasti mm. torajyväsienen muodostamia ergotalkaloideja ja säilönnälliseltä laadultaan heikossa nurmisäilörehussa esiintyviä mykotoksiineja. Myco-Mellin sisältämät bioproteiinit puolestaan muokkaavat mykotoksiineja, erityisesti deoksinivalenonia (DON), myrkyttömään muotoon. Laaja-alainen vaikutus vähentää huomattavasti mykotoksiinien aiheuttamia ongelmia ja varmistaa tuotostason säilymisen.

Ala-Talkkari App / Veljekset Ala-Talkkari Oy

ala

Osastonumero A450

Pilvipalvelun kautta toimiva Ala-Talkkari App mahdollistaa Veto Control S ja XS lämmityslaitteiden ohjauskeskusten seuranta-, säätökäyttö ja hälytykset sekä historia tiedon graafisesti. Älypuhelin android sekä ios käyttöliittymille. Liityntä asiakkaan Wifi verkkoon.


Juomarehulaskuri / Lantmännen Agro Oy

juoma

Osastonumero A100

Juomarehulaskuri on Lantmännen Agron uusi maksuton digityökalu kaikille, jotka haluavat helpottaa ja nopeuttaa vasikoiden juomajauheen määrän laskemista. Laskuri laskee käyttäjän puolesta tarvittavan juomajauheen ja veden määrän. Mikäli käytetään maidon ja juomarehun seosta, laskurin avulla voidaan vakioida juoman kuiva-aineprosentti, millä on myönteisiä vaikutuksia vasikoiden terveyteen ja kasvuun. Maitoa käytettäessä siitä mitataan ensin Brix-arvo, jonka laskuri ottaa huomioon laskennassa. Laskuri sisältää tiedon, että Brix 10 % ei ole 10 % kuiva-ainetta. Juomarehulaskuri toimii selaimessa, ja sitä voi käyttää puhelimella,
tabletilla ja tietokoneella. Juomarehulaskuri sijaitsee osoitteessa https://juomarehulaskuri.lantm...

Bourgault Quick Change / Industriehof Scherenbostel

b

Osastonumero A465

For Weeding and hoeing technology. A simpel construction that allows the farmer to be able to reduce the time at changing old to new shares.
At the same time be able to increae or reduce the with of the share. Without using bolts or nuts in the change.
The added pictures show a Tine 32x12, for which there are 3 options for different working widths.
For the first time, an updater is mounted and then mounting and dismounting of the shares can be done very easily with a special tool.

AIV Oiva / Taminco Finland Oy / Eastman

aiv

Osastonumero A200

Esittelemme AIV Oivan, rehunsäilöntäaineen, joka todella ansaitsee nimensä. AIV Oiva on suunniteltu tekemään rehunsäilönnästä miellyttävämpää. Käyttäjäystävällisyyden ja tehokkuuden yhdistelmä sekä monikäyttöisyys tekevät siitä maatilan luotettavan kumppanin.

Ystävällinen käyttäjille, ei vaadi VAK-kuljetuksia: Rehun pH:n laskeminen lisätyn hapon avulla on aikoinaan palkittu Nobel-palkinnolla. AIV Oiva mahdollistaa tuon keksinnön hyödyntämisen käyttäjäystävällisesti. AIV Oiva on puskuroitu siten, ettei se ole ihosyövyttävä. Puskurointi vähentää tuotteen haihtuvuutta ja hajua tehden käyttökokemuksesta miellyttävän. Näiden ominaisuuksien vuoksi AIV Oiva soveltuu hyvin tilanteisiin, joissa työntekijöiden turvallisuudesta huolehtiminen on haastavaa, esimerkiksi, kun korjuuketjussa on uusia työntekijöitä. Huomaathan, että AIV Oivan kuljetukset on helppo järjestää, koska sen kuljetuksiin ei sovelleta vaarallisten aineiden kuljetuksien säädöksiä.

Monipuolisesti tehoaineita, sopii moniin säilöntätarpeisiin: AIV Oivan tehosta vastaavat muurahaishappo, natriumformiaatti, propionihappo ja natriumbentsoaatti. Monipuolinen koostumus torjuu sekä bakteereja, hiivoja että homeita. Tämän vuoksi AIV Oiva soveltuu monenlaisiin säilöntätarpeisiin. Olipa kyse nurmirehusta, kokoviljasäilörehusta, maissista tai murskeviljasta, AIV Oiva on valinta, joka vastaa tarpeisiisi. Pienet ja suuret maatilat voivat luottaa sen monikäyttöisyyteen.​

Koetulokset todistavat säilöntätehon: AIV Oiva oli mukana Luken säilöntäkokeissa 2021-2022. Murskeviljaa säilöttäessä käyminen rajoittui, valkuainen säilyi paremmin ja säilöntätappiot pienenivät verrattuna biologiseen säilöntään tai säilöntään ilman säilöntäainetta (Franco ym. 2023). Puna-apilasäilörehua säilöttäessä AIV Oiva säästi rehun sokereita, vähensi valkuaisen hajoamista ja etikkahapon muodostumista rehuun sekä hidasti rehun lämpenemistä syöttövaiheessa. (Rinne ym. 2023). Tällaiset muutokset rehun käymisprofiilissa lisäävät rehun syöntiä, maitotuotosta ja maidon valkuais- ja rasvapitoisuuksia. Kun lisäksi tappiot syöttövaiheessa vähenevät, niin on selvää, että AIV Oiva kasvattaa tilipussiasi.

Valmistettu Oulun tehtaalla: AIV Oiva on kehitetty Suomessa ja valmistettu Oulun tehtaallamme. Tämä takaa paitsi korkean laadun myös vastuullisen tuotannon ja toimivan logistiikan. Kun haluat säilöä rehun luotettavasti ja tehokkaasti, valitse säilöntään AIV-säilöntä.

DairyNet / Mestarifarmi Oy / GEA

dairynet

Osastonumero: D310

DairyNet on GEA:n karjan- ja tuotannonhallintaohjelma. GEA:n karjan- ja tuotannonhallintaohjelman avulla olet aina ajan tasalla ja sen keskipisteessä.
GEA:n DairyNet karjan- ja tuotannonhallinta on suunnanmuutos, joka tarjoaa tarkan tietoyhteenvedon, jota tarvitset päivittäiseen seurantaan ja päätöksentekoon automatisoidussa lypsytoiminnassasi. Yksinkertaista elämääsi ja hallitse koko karjaasi sekä operatiivisia tehtäviä huipputarkasti. Karjan ja tilan hallinta liikkeessä. Olet sitten navetassa, laitumella - missä tahansa. Kohdennetuilla analyysityökaluilla arvioit, suunnittelet sekä dokumentoit työsi helposti. Lypsytoimintojen analysointi ennakoivasti, eläintoimintojen suunnittelu vain parilla napsautuksella. Riippumatta siitä, miten päiväsi alkaa, Etusivu pitää sinut aina ajan tasalla. Kalenteri-toiminnon
avulla näet kaikki tulevat tapahtumat yhdellä silmäyksellä.Tämä antaa sinulle suunnitteluvarmuutta
ja auttaa sinua organisoimaan päivärutiineja. Vertaansa vailla olevat näkökulmat karjasi suorituskykyyn, lypsytuloksiin tai jalostukseen antavat sinulle mahdollisuuden tunnistaa suuntauksia ja optimoida strategioita. GEA:n DairyNet Karjan- ja tuotannonhallinta on saatavilla GEA:n automaattisiin lypsyjärjestelmiin.
DairyRobot R9500 ja DairyProQ.

Multiva eCerex 600 / Dometal Oy 

multiva

Osastonumero A100

Multiva ensiesittelee ja lanseeraa KoneAgria 2023 maatalousnäyttelyssä täysin uuden pneumaattisen kylvölannoittimen. Uusi eCerex 600 on täysin Suomalainen kone. eCerex 600 kylvölannoittimessa yhdistyvät moderni ja monipuolinen ohjainjärjestelmä ja kylvötarkkuus sekä suuri kylvökapasiteetti. SeedPilot Air on täysiverinen Isobus-ohjainjärjestelmä. eCerex ja eForte kylvölannoittimista tuttu, hyväksi todettu ja helppokäyttöinen SeedPilot- ohjainjärjestelmä mahdollistaa eCerex kylvölannoittimen monipuolisten ominaisuuksien tehokkaan hyödyntämisen. Seedpilot Air- Ohjainjärjestelmä tarjoaa käyttäjälle helppokäyttöisyyttä erittäin monipuolisilla ominaisuuksilla. Isobus-ohjainjärjestelmä mahdollistaa paikkatietoon perustuvan määrän säädön kolmelle eri materiaalille. FlowControl toiminnon avulla ajourat voidaan valita kattavasti ja joustavasti eri ruiskuleveyksille. SeedPilot Air- ohjaimella eri rivivälien ja ajouraleveyksien valinta onnistuu nopeasti ja helposti. Section Control-toiminnolla voidaan katkaista tai aloittaa syöttö koko koneen työleveydellä tai kiiloissa kahdeksan lohkon avulla. Näin vähennetään päällekkäisajoa ja vähennetään panosmenekkiä. Koneen työlaiteiden kuten etumuokkaimen, etuladan vantaiden, hallinta voidaan tehdä edistyksellisen sekvenssi-ohjauksen avulla joko manuaalisesti ohjaimen kautta tai täysin automaattisesti tehtäväohjaimen avulla. Tarkka kylvötulos saavutetaan erinomaisen Multiva vantaan ansiosta. Kylvösyvyys määritetään vannaskohtaisesti vantaan takana kulkevalla sulkupyörällä, joka myös sulkee aina kylvörivin. Vannaspainatus on 120 kg.
Multiva eCerex 600 kylvölannoitin on ainutlaatuinen uutuus joustavien kylvömahdollisuuksiensa ansiosta. Kone voidaan varustaa neljällä eri säiliöllä joista materiaalia voidaan kylvää joko pellon pintaan tai kylvöriviin. Myös kylvö joka toiseen riviin on mahdollista. Monipuoliset kylvömahdollisuudet sisältävät esimerkiksi kahden eri lannoitelaadun kylvön yhtä aikaa satokasvin ja kerääjäkasvin kanssa. Myös esimerkiksi aluskasvin kylvö joka toisesta vantaasta ja satokasvin joka toisesta onnistuu yhdessä lannoitteen kanssa. Cerex 600 kylvölannoittimessa on suuri säiliö 6,3 m3. Vakaa ja tarkka vannastekniikka mahdollistavat joutuisan ja tehokkaan kylvön, suurella työsaavutuksella.

Kvickfinn kylvöyksiköllä / Lyckegård Finland

k

Osastonumero A760

Kvickfinn juolannostin kultivaattorin päälle on asennettu piensiemenkylvönkone. Tämä yhdistelmä mahdollistaa kerääjäkasvien ja muiden piensiementen kylvön samalla kun tehokkaasti torjutaan monivuotisia rikkakasveja.


Ascenso TDR650 / RengasDuo Oy

a

    Osastonumero A635

    Uusi Premium tason traktorin rengas Suomen markkinoille. Rengas tarjoaa korkealaatuiset ominaisuudet vaativiin käyttö olosuhteisiin niin peltotöihin kuin tieajoon. Valmistaja myöntää 7 vuoden takuun vyörenkaille.

    ecOcaucO Plus / caucO Oy

    e

    Osastonumero A700

    ecOcaucO on maatilakuivurin optimointijärjestelmä, jolla kuivauksen aikana ilmamäärää säädetään ja siten säästää polttoainetta. Tämä esiteltiin viime vuonna Helsingin konemessuilla. Uutuustuote tuo energiasäästön oheen viljelijälle mahdollisuuden valita kuivausohjelmia. Kun siemen-/mallasviljaa joutuu puimaan kosteana vilja tulisi kuivata alkuun matalammalla lämpötilalla, jotta itävyys säilyy. Harva isäntä ehtii valvomaan kuivurillaan satokauden aikana ja säätämään manuaalisesti sopivalla hetkellä lämpötilaa korkeammaksi. ecOcaucO tarjoaa tähän helpon mahdollisuuden, sillä viljelijä voi asettaa haluamansa lämpötilat näytön avulla ja logiikka hoitaa loput. Itävyys säilyy ja polttoainetta säästyy. Toinen tarjolla oleva kuivausohjelma on rehukuivausta varten, jolloin lämpötila voi jo alusta alkaen olla korkeampi ja näin kuivausaika kutistuu. Tämä auttaa erityisesti kosteina vuosina, kun kuivauskapasiteetti on tiukassa.
    Tuotteen kotimaisuusaste on todella korkea. Kaikki tärkeimmät komponentit ovat suomalaisia, kosteusanturi, lämpötila-anturit, taajuusmuuntaja. Kokoaminen tehdään Suomessa, samoin kuin tuotekehitys on tehty. Myös kaikki tietokoneohjelmointi on kotimaista tekoa. Harva tuote voi näin kotimaisin voimin säästää puhtaasti ulkomailta tulevaa fossiilista energiaa. "ecOcaucO toimii paremmin kuin odotimme. Energiansäästö on ollut merkittävää, jopa enemmän kuin luvattiin." Sirkku Puumala ja Patrick Nyström, Verkatakkilan tila. Tuotteelle on haettu avainlipputunnusta ja hakemus käsitellään 12.9. kokouksessa.

    Nanoboost / EOD Oy

    nanoboost

    Osasto Innovaatiotorilla

    Nanoboost stabiloi korkean happipitoisuuden käsiteltävään kasteluveteen nanokuplina. Nanokuplat ovat erittäin pieniä ja näkymättömiä kuplia. Happikaasu kerätään ilmasta, jolloin laitteiston tekninen tehokkuus on erittäin korkea. Kasvien juuristo hyötyy korkeasta happipitoisuudesta ja yhteisvaikutuksena juuristossa elävän mikrobiston kanssa kasvien kasvu ja ravinteiden käyttö tehostuu. Luonnollinen vaikutus on, että terveyden parantuessa myös perinteisten kasvinsuojeluaineiden käyttötarve vähenee.

    Symbios / Tilasiemen Oy

    symbios

    Osastonumero: C100 Farmit

    Symbios on aikainen ja satoisa keltasiemeninen rehuhernelajike. Sillä on korkea valkuaispitoisuus, siemenkoko ja varsi edesauttavat puintia. Symbiosin jalostaja on RAGT ja lajike-edustaja Suomessa Tilasiemen Oy.

    Tume Nova Combi Module / Tume-Agri Oy

    tme

    Osastonumero A310

    Tume on valmistanut legendaarista Nova Combi kylvölannoitinta yli 20 vuotta. Nova Combi on ollut todella pidetty yleiskylvölannoitin, joka sopii kaikille viljelymenetelmille ja maalajeille. Kone käy suorakylvöön, minimimuokattuun sekä perinteiseen kylvöön. Vuonna 2023 markkinoille tulevalla Nova Combi Module malliston muutoksilla – kone paranee entisestään! Nova Combi Modulella pärjäät kaikissa olosuhteissa, joten se on erittäin turvallinen valinta tulevaisuuden haasteisiin! Kylvötarkkuudeltaan ja taloudellisuudeltaan Nova Combi on menestynyt erinomaisesti testeissä ja kilpailuissa ympäri maailmaa. Nova Combi on markkinoiden ainoita kylvölannoitimia, jossa tuntopyörä on sijoitettu vantaiden eteen. Vantaiden edessä se säätää ja ylläpitää kylvösyvyyttä ja tasaa orastumista. Tällöin vaihtelut muokkauksessa eivät vaikuta kylvösyvyyteen. Nova Combi Modulessa vantaiston kulutuskestävyyttä on parannettu, sen huoltoa on helpotettu ja vantaistoon on tuotu myös pieni offset, jolloin se läpäisee maata paremmin myös pehmeällä ja muokatulla maalla. Nova Combi Modulessa siemen ja lannoite menevät samaan järeästi laakeroituun kaksoiskiekkovantaaseen, mutta lannoite ja siemen ohjataan vantaassa hieman erilleen toisistaan. Polttovioitusriski jää tällöin vähäiseksi ja kerta-ajolla kylvetty lannoitemäärä voi olla tällöin muita samaan riviin kylväviä koneita suurempi. Erittäin kuiviin olosuhteisiin suositellaan koneeseen saman kokoisia vannaskiekkoja, jolloin varmistetaan veden kapilaarinen nousu siemenen käyttöön itämisen varmistamiseksi. Kannatuspyörästö on erittäin avara ja seuraa pellon pinnan muotoja jyräten maata tasaisella voimalla. Se mukautuu pellonpinnan mukaisesti hydraulisen painatuksen ansiosta ja pyörästö sulkee kylvövaon tarkkaan. Jokainen kannatinpyörä on sijoitettu siten, että se toimii aina kylvövaon sulkijapyöränä. Tämä mahdollistaa sen, että vantaisto saadaan pidettyä entistä avarampana eikä vantaistossa tarvita erillisiä sulkijapyöriä. Pyörästö on suunniteltu siten, etteivät kivet pääse nousemaan helposti renkaiden väliin. Kannatuspyörästö pysyy myös puhtaana aina koneessa olevien raappojen avulla. Uutuutena pyörästöön on saatavilla lisävarusteena myös hydraulinen jousitus, joka tuo mukavuutta tieajoon. Pyörästön perässä tuleva hydraulinen jälkihara on Nova Combi Modulessa vakiovarusteena.


    Tume Harrow S660L olkiäes / Tume-Agri Oy

    tum

    Osastonumero A310

    NOSTOLAITEVETOINEN OLKIÄES SADONKORJUUJÄTTEEN KÄSITTELYYN JA MAAN MUOKKAAMISEEN. Harrow S olkiäes on yleismuokkain, jossa on viisi piikkiriviä. Se on saatavana 6,6 metrin työleveydellä. Järeä olkiäesmalli soveltuu traktoreihin, joiden teho on yli 120 hv. Kone on sinällään kevyt vedettävä, mutta kokonaispainon noustessa yli 1500kg, vaatii se myös traktorilta painoa. TÄRKEIMMÄT OMINAISUUDET: Harrow S-olkiäes soveltuu sadonkorjuujätteiden käsittelyyn, kevyeen maanmuokkaukseen sekä pysyvän nurmen käsittelyyn. Kone on yksinkertainen, mutta sillä voi olla monia eri käyttökohteita. Se on ensisijaisesti suunniteltu sadonkorjuujätteiden tasaamiseen ja rikkakasvien kasvun käynnistämiseen. Sitä voidaan kuitenkin käyttää myös muokatun maan haraamisessa tai kylvetyn maan kuorettuman rikkomisessa. Hyvissä olosuhteissa konetta onnistuu käyttää myös rikkaäkeenä. Lisävarusteena saatavana kylvölaitteena varustettuna kone on erinomainen myös esim. nurmien täydennyskylvössä tai erilaisten välikasvien kylvämisessä. Nostolaitekiinnitteinen malli taittuu yksinkertaisesti ylös kuljetusasentoon hydraulisylinterin avulla. Kone on lähellä traktoria, mikä tarjoaa mukavan kuljetuksen teillä ja peltojen pientareilla.

    Clen PW Golden 1915 Kuumavesipesuri / Clen, Linnax Oy

    clen

    Osastonumero A462

    Runsaan varustetasonsa ansiosta PW Golden 1915 edustaa kuumapesurimalliston kärkikastia ja on suunniteltu vaativaan ammattimaiseen maatalous- ja teollisuuskäyttöön. Hyvän lämmitystehonsa (70 kW) ansioista soveltuu loistavasti teollisuuden, raskaankaluston sekä tuotantotilojen tehokkaaseen puhdistamiseen. Työpaine 30-190 bar, vedenvirtaus 450-900 l/h, vedenlämpö max. 110 °C ja liitäntäteho 5,2 kW. Hyvät käyttäjäominaisuudet ja reilut säätimet koneen päällä. Portaaton vesimäärän ja paineen säätö. Kompakti koko ja isot pyörät helpottavat koneen liikuttelua. Sisäänrakennettu pesuainesäiliö 22 l. Säädettävä korkeapaineinen pesuaineen syöttö. Polttoainesäiliö 25 l. Automaattinen kalkinpoistolaitteisto. Järeä rakenne ja hiljainen äänitaso. Automaattinen käynnistys / sammutus pesukahvasta. Pesurissa on varoitusvalot, jotka ilmoittavat polttoaineen vähäisestä määrästä, huoltotarpeesta sekä veden puuttumisesta. Vakiovarusteina laadukas pesukahva, jossa pyörivä liitin paineletkulle ja pikaliitin suutinputkelle, eristetty teräksinen suutinputki, 15° viuhkasuutin, teräsvahvistettu kumipaineletku 15 m, tulovesiliitin ja tulovesisuodatin.

    Rymax_voiteluaineet / Vetagro Oy

    rymax

    Osastonumero C730

    Öljyt ja voiteluaineet maatalouteen ja raskaaseen kalustoon

    AgriKomp biokaasulaitos / Agrok Oy

    agri

    Osastonumero D532

    Maatila kokoluokan biokaasulaitokset kokonais- tai osatoimituksina. AgroKompilla on yli tuhat toiminnassa olevaa biokaasulaitosta ympäri maailmaa ja niillä on tuotannossaan huippuluokkaan kehitetyt ja toimintavarmat biokaasuteknologiat.

    Tapping kit for households / CDL maple sugaring equipment

    t

    Osastonumero C233

    Tapping kit for households will be a great tool for gather fresh tree sap from your maple, birch or walnut in spring.

    Tubing system / CDL maple sugaring equipment

    tu

    Osastonumero C233

    Tubing vacuum system for gathering tree sap.

    Evaporator / CDL maple sugaring equipment

    e

    Osastonumero C233

    Very efficient evaporator. It is designed for maximum efficiency during evaporation process for maple/birch and other juice syrups.

    Reverse Osmosis filter / CDL maple sugaring equipment

    r

    Osastonumero C233

    Reverse Osmosis filter is designed for syrup production. It can filter away up to 90% of water from birch or maple sap, to reduce time and costs of evaporation.

    Truck-Control / Kp.Koneurakointia

    t

    Osastonumero A300

    Ohjausjärjestelmä lietteensiirto ajoneuvoon. Sisältyy tuoteperheeseen Slurry Line joka on laaja ohjausjärjestelmä lietelogistiikkaan. Sisältää tämän Slurry-Controllin ja muita radio-ohjaus järjestelmiä esim. Lietteen vetoletkulevitykseen jopa 4 kilometrin kantamalla.

    Automaatiopaketti Kivi-Pekka kivenkerääjään / Pel-Tuote Oy

    a

    Osastonumero A310

    Automaatiopaketti helpottaa ja tehostaa Kivi-Pekka kivenkerääjällä työskentelyäl. Isobus-ohjauksella varustettu kivenkeräyskone mittaa työsyvyyttä ultraäänianturilla ja säätää syvyyttä automaattisesti. Jos kivet ruuhkautuvat, keventää kone automaattisesti karhottimia ja nostaa Flex-Drum nostorumpua. Ruuhkan jälkeen karhotin ja nostorumpu palautuvat automaattisesti alkuperäiseen asentoon. Päisteessä automatiikka hoitaa koneen noston ja ulosoton pysäyttämisen yhdellä napin painalluksella. Automatiikka myös nostaa koneen, jos traktori peruuttaa tai ulosotto kytketään pois päältä.

    – Isobus-varustellulla kivenkeräyskoneella työskentely on helppoa eikä pitkäkään työpäivä tunnu raskaalta. Koneen kulutusosat kestävät huomattavasti pidempään, kun automatiikka valvoo, ettei niitä turhaan kuluteta. Isobus-terminaalista näkyvät myös huoltomuistutukset ja työajan seuranta, joista on apua urakoitsijoille ja kimppakoneiden käyttäjille, kertoo toimitusjohtaja Mikko Lappalainen.

    Isobus-hallinnassa kuljettajalla on käytössään kaksi tehdasasetusta tai kaksi muistipaikkaa omille asetuksille. Jos traktorissa on Isobus Aux -ohjain, niin sillä pystytään ohittamaan automatiikka haastavissa olosuhteissa. Kivi-Pekan Isobus on saanut AEF-organisaation hyväksynnän, joka takaa sen yhteensopivuuden eri traktoreiden kanssa.Lisävarusteena saatava automaatiopaketti koskee työleveydeltään 4:n, 5:n, 6:n ja 7:n metrin malleja.

    Fieldbee Powersteer / Fieldbee.fi 

    f

    Osastonumero A503

    Edullinen ja helposti koneesta toiseen siirrettävä traktorin RTK Automaattiohjausjärjestelmä.
    Euroopassa kehitetty ja Eu:ssa valmistettu. Modulaarinen rakenne ja myös ostettavissa samoin.

    CopyCut hirsikutteri / Tmi Antero Vilander

    c

    Osastonumero U25

    CopyCut laite on tarkoitettu hirsien varuksen tekemiseen. Moottorisahaan kiinnitettävä lisälaite jolla hirsien varaukset saadaan tehtyä paljon nopeammin sekä ympäristöystävällisemmin. CopyCut käy sekä pelkka- että pyöröhirsien valmistukseen.

    Green Growth Yield Monitor / Green Growth Innovations

    g

    Osasto Innovaatiotorilla

    Green Growth Yield Monitor revolutionizes farming with its user-friendly and versatile hardware component, a state-of-the-art IoT device. Designed for easy installation on any harvester, this device seamlessly integrates with existing machinery, requiring minimal effort from farmers. The IoT device is equipped with advanced sensors and connectivity capabilities, allowing it to collect crucial harvesting data from various points across the field. The device communicates wirelessly with the central data hub, securely transmitting the collected data for further analysis. It utilizes cutting-edge communication protocols, ensuring reliable and fast data transfer. The data hub then applies advanced data science algorithms to analyze the incoming data, generating comprehensive yield maps in real-time, enabling optimization of fertilizers and seeds by 30%. With Green Growth's solution, farmers can monitor progress, make data-driven decisions, and improve efficiency for sustainable practices. It enhances resource efficiency, reduces waste, and increases profitability.

    Senni kevätvehnä / Tilasiemen Oy

    s

    Osasto Farmit

    Runsasta satoa tuottava kevätvehnäuutuus. Korkea sakoluku ja hyvät laatuominaisuudet. Pitkähkö ja luja korsi.

    Lene monitahoinen ohra / Tilasiemen Oy

    l

    Osasto Farmit 

    Lene on erittäin aikainen monitahoinen ohra, joka tuottaa kasvuaikaansa nähden hyvän sadon. Sadon valkuaispitoisuus on huippuluokkaa - monitahoisten ohrien korkein. Lenen hehtolitrapaino on aikaisille monitahoisille ohrille tyypillinen. Se on laonkestävä ja suhteellisen lyhytkortinen lajike.
    Lene on menestynyt hyvin koko ohran viljelyalueella Pohjois-Pohjanmaata myöten. Soveltuu viljelyyn kaikille maalajeille.

    Turbo Jet 8 i-CON / maatalouskoneet.fi / valmistaja Stocks AG Ltd

    turbojet


    Osastonumero E504

    Stocks AG:n valmistama Turbo Jet 8 on piensiemenkylvökone, jonka erinomainen syöttöjärjestelmä takaa tarkan levityksen. Piensiemenkylvökone voidaan yhdistää muihin työkoneisiin, kuten jyrään, kultivaattoriin, lautasmuokkaimeen tai tarvittaessa kylvökoneeseen.